tiistai 30. elokuuta 2016

Mitä tuli tehtyä?


Maalasin mun koivunvärisen tv-tason kalkkimaalilla valkoiseksi ja heitin kanteen marmorikuvioisen dc-fixin. Tässä näkyy mun ensikosketus dc-fixiin ja vaikka kuinka miellyttääkin, niin en ihan joka paikkaan aatellut alkaa viljelemään tätä muovia. Loistava keino pelastaa huonekalut, jotka ei värityksensä vuoksi toimi enää, mutta omasta mielestä aika hullua alkaa tällä 'tapetoimaan' seiniä tmv. Kuten varmaan kuvasti huomaa, kyseinen hökötys ei palvele enää tv-tasona, vaan kenkähyllynä ja kaiken epämääräisen säilytystilana.



Timantteja säilytysrasiaan, Rasia toimittanut viime jouluna lahjapaketin virkaa, mutta en raaskinut heittää tätä pois. Ajatuksena oli tuunata jotenkin, ehkä dc-fixillä tai jollain. Nyt kuitenkin iski harakkavaihe päälle ja revin vanhasta mekosta timantit irti ja liimasin kuumaliimalla kanteen. Toimii.



Innostuin ompelemaan sohvatyynyjä. Valkoinen, neulottu tyyny on jo tuttu blogin puolella, mutta päätin parannella sitä. Alkuperäisessä tyynyssä ei ollut sisätyynyä, vaan se oli vain täytetty vanulla, aiheuttaen tyynyn epämääräisen muotoutumisen. Ompelin takaosaan kankaan kiinni, lisäsin vetoketjun ja sisätyynyn. Näyttää heti ryhdikkäämmältä.


Harmaa tyyny oli ennen villapaita. Se oli kuitenkin niin lyhyt, etten käyttänyt sitä juuri koskaan. Blingbling-tyyny sai inspiraationsa pinterestistä ja päätin ommella tyynyn jämäkankaasta. Luulin, että tälläsen metsästys kaupasta veisi ikuisuuden ja rahat. Tosiasiassa vei ikuisuuden liimata nuo paljetit ja rahat menivät niiden ostamiseen :-D Ostan suurimman osan kankaista ja askartelutarvikkeisra Palaksista, vaikka tiedän, että säästäisin roimasti tilaamalla wishiltä tai ebaysta. Oon kuitenkin päättänyt tukea yrittäjyyttä ja haluan, että Palaksi säilyy tuossa kävelymatkan päässä :-)


Blogissa entuudestaan tuttu rahi sai päällisen. Nyt jos tähän läikkyy jotain, saan päällisen helposti pestyä :-)

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Ruokailuryhmän maalaus





"Lomailija" ilmoittautuu! Intistä alkaa pian olla jo puolet takanapäin ja oon kyllä viihtynyt ihan hyvin. Lomilla oon todella harvoin ja silloinkin on lomailu kaukana. Kaikenlaisia asioita pitäisi hoitaa ja ehtiä käymään siellä sun täällä. Vähän niinkuin nytkin. Pääsin lähtemään kotia kohti jo torstaina ja aloitin kauan haaveissa olleen ruokailuryhmän maalaamisen heti illalla. Perjantai-aamuna heräsin seitsemältä jatkamaan, että saisi joskus valmista. Koska olen niin kovin kärsimätön, kun saa alkaa näpertelemään, niin en kerinnyt nappaamaan sitä kuuluisaa ennen-kuvaa, siksi siis ylin kuva lainattu Ikean sivuilta.

Mulla käy kynsissä eräs nainen, joka tykkää tuunailla itse paljon huonekaluja, ja hän vinkkasi mulle tästä kalkkimaalista. Helppous viehättää, kalkkimaali ei nimittäin vaadi muita pohjatöitä, kuin pintojen putsaamisen. Äiti oli käynyt hakemaan mulle tuon maalin, sillä liike oli auki vaan arkisin eikä mulla ollut siis mitään mahdollisuutta päästä sitä itse hakemaan. Purkki on 0.7 litraa, josta jäi arviolta 1/3 jäljelle, vaikka maalasinkin kaikki kahteen kertaan, pöydän kannen kolmesti.

Lähdettiin eilen Ilarin kanssa etsimään mehiläisvahaa, jolla olisin halunnut erityisesti pöydän kannen suojata. Vahaa ei löytynyt, ja aamulla lievästi ärsytti, kun huomasin, että jonkun kebabkastikkeet olivat kivasti imeytyneet pöydän pintaan :) Ei lähtenyt pyyhkimällä, eikä peittynyt uudella kerroksella maalia. Muuten olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja kiitollinen Ilarille avusta, hänkin nimittäin innostui auttamaan hieman. Tykkäsin pöydästä alunperinkin, valkoinen vaan sopii paremmin sisustukseeni. Kämppä näyttää heti paljon valoisammalta ja siistimmältä.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Aikainen joululahja minulta minulle



Näin olen saanut Novitan seiskaveikasta väännettyä taas uudet sukat itselleni. Oon koko syksyn kitkuttanut meneen niillä pöllösukilla ja edellistenkin vuosien tuotokset on ollut vaan sitä harmaata sukkaa, niin kiva saada vähän uutta väriä jalkoihin :-) Mietin, että pistänkö nämä pakettiin, mutta päätin, että suoraan jalkaan on paljon parempi vaihtoehto. Olen kuitenkin tarmokkaasti päättänyt pitää muut omat lahjani vielä huomiseen asti paketissa.

Bloginkin puolella on ollut aika hiljaista, sillä viimekuukausien uurastus pitää pitää salassa vielä huomiseen. Pääasiassa oon tehnyt kaikille lahjat itse, paitsi Ilarille. Lahjojen tekemisen lomassa tutustuin Novitan Naava-lankaan ja ihastuin siihen täysin. Löysin Novitan sivuilta langalle tehdyn huivin ohjeen, ja aattelin että työstäisin sen tässä jouluna. Lähdin kiertämään aamulla Tokmannin, City Marketin ja Löytötavaratalon ja missään ei myydä Naavaa! Se edellinen kerä taisi tulla mukaan Ideaparkin Minimanista vajaalla kolmella eurolla, ja sinne en aatellut lähteä ajamaan vain langan takia... Eräs myyjä neuvoi katsomaan Novitan sivuilta, ja siellä yksi kerä maksoi 5,50e ja näitä tarvitsisi seitsemän... Huoh. Se siitä sitten.

Päivittelen varmaan tekemiäni joululahjoja tänne bloginkin puolelle myöhemmin, jos huomaan napsia niistä kuvia. Vähän masentava joulusää, kun ulkona näyttää enemmän loppukeväältä kuin talvelta. Olen kuitenkin päässyt virittäytymään joulutunnelmaan katsomalla talvisia muumijaksoja! :-D Mukavaa ja rauhallista joulua!

tiistai 8. joulukuuta 2015

Itsetehdyt kuusenkoristeet & fiiliksiä



Moikka taas! Joskus kun oli hirveä hinku tehdä itse, niin päätin tehdä kuusenkoristeita taikataikinasta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan painoin taikinan päälle kuvion pitsiliinasta, tähdet sain muotoiltua kivasti piparkakkumuottia apuna käyttäen ja sitten uuniin. Myöhemmin sprayjasin valkoiseksi.

Kerron itsestäni harvoin mitään henkilökohtaista täällä tai missään muuallakaan somessa, mutta nyt teen pienen poikkeuksen, sillä mun elämässä tulee tapahtuun isoja muutoksia seuraavan parin vuoden aikana, ja oon samalla tosi innoissani ja peloissani. Lähden vajaan kuukauden päästä inttiin ja mua jännittää ihan törkeesti. On ollut tosi ihanaa saada tsemppaavia kommentteja kaikilta, mutta itsellä on silti takaraivossa ajatus siitä, että olisin voinut tehdä enemmän kunnon kohottamiseen ja selän terveyteen liittyen.

Kaikkein helpottavinta, ihmetyttävintä ja samalla jännittävintä on viikko sitten tullut tieto siitä, että mä pääsen opiskelemaan mun unelma-alaa, ensihoitoa! Tajusin vasta lukion toisen luokan viimeisen jakson aikana, että se on se juttu, mitä haluan tehdä. Siinä kohtaa iski myös pahasti se, että mun koulumenestys näytti siltä, että se jää pelkäksi haaveeksi ja asialle oli enää myöhäistä tehdä mitään - edessä oli enää vain kirjoitukset ja niihin syventävät ja soveltavat kurssit. Kaikki mitä harkitsin sen jälkeen, olivat vain varasuunnitelmia - sairaanhoito ja rajavartiosto niistä kuitenkin realistisimmat.

Mietin vain, miten uskomatonta tämä on! Lukion koulumenestys antoi niin selkeästi osviittaa, etten tule pääsemään edes pääsykokeisiin. Syksyn yhteishausta tuli pääsykoekutsu vain sairaanhoitoon, eikä mulla ollut aavistustakaan, että sama koe päti ensihoitoon! Kokeessa olin hiukan huonovointinen, tehtävät olivat vähän outoja ja lopuksi oli sellanen fiilis, että se siitä sitten ja takaisin kotiin nukkumaan.

Oon tosi helpottunut, kun tiedän, että pääsen aloittamaan opiskelut heti armeijan jälkeen. Jännittää kuitenkin paljon, sillä mulla on edessä muutto Turkuun. Pidentyvä välimatka perheeseen ja ystäviin mietityttää, mutta siihen tottuu varmasti intin aikana.

perjantai 27. marraskuuta 2015

DIY: kivimatto



Tämän parissa oon puuhastellut jo pitkään ja sain sen viimein valmiiksi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tässä on koristekiviä kuumaliimattuna kynnysmattoon. Jopa Ilari innostui auttamaan mua! :-)

Mulla oli omasta takaa muutama kilo Ikean koristekiviä, mutta karu totuus oli, että ne eivät riittäneet peittämään edes puoliksi mattoa. Siispä lähdin hakemaan Ikeasta lisää, mutta siellä sain kuulla, että kyseiset kivet ovat poistuneet myynnistä ja vastaavia tulee ehkä joskus. Meinasin jo tuskastua, kunnes eräs nainen myi facebook-kirppiksellä laatikollisen pieniä koristekiviä! Matossa ikävä kyllä huomaa, missä kohtaa olen niitä uusia kiviä saanut :-D Työtunteja mattoon kului varmasti reilu kymmenen, joten mikään nopea diy tämä ei ollut.

En ole vielä päättänyt, jääkö tämä matto eteiseen vai siirränkö kylppäriin. Tämä on kuitenkin yllättävän mukava jalan alla.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Enkelinsiivet



Yritin tilailla tutultani pahvilautasista tehtyjä enkelinsiipiä siinä onnistumatta. Hän kuitenkin vinkkasi, että ne on helppo tehdä itse, ja niinpä päätin alkaa väkertelemään niitä. Ei todellakaan niin kauniit kun hänen tekemät, mutta kyllähän nuo tossa kiikkuvat :-D Sopivat mielestäni kivasti tuohon ikkunan kylkeen.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

DIYtä kerrakseen







Nyt on taas tehty käsillä! Kauan kaipaamat hyllyt sohvan taakse valmistui vihdoinkin tänä viikonloppuna kiitos isäpuolen, ja hyllyä varronnut koristeikkuna pääsi heti paikoilleen. Mietin jotain sisustustarraa siihen, mutta en löytänyt mitään hyvää, enkä tajua, mikä niissä edes maksaa. Kaikki kliseiset "Love is all you need" tai "Home is where your heart is" sai mut voimaan pahoin. Päätin itse penkoa netistä jonkun kivan quoten ja maalata sen tohon aina niin kätevällä mustalla akryylimaalilla. Hyvä puoli tuossa akryylimaalissa on se, että sen saa pois kun haluaa ja tilalle saa maalattua saman tien uuden. Onhan se selkeästi itsetehdyn näköinen, mutta mua ei haittaa ollenkaan!

Toinen asia, joka on pitkään varronnut tekijäänsä (ja nitojaa) oli Ikean Lack-pöydästä valmistunut rahi. Sekin on selkeästi ihan itsetehdyn näköinen, mutta katti kelpuutti kyllä vallan mainiosti ja laukoo vihaisia katseita, jos joku on asettanut jalat sen paikalle.

Kuumaliimapistoolin hankkimisen myötä tuunasin vanhan ananaspurkin topsipuikoille sopivaksi. Tämäkin oli varronnut takaraivossa vaan kuumaliimapistoolia ja tekijäänsä.

Kuinka palkitsevaa onkaan saada joku juttu valmiiksi, jota on kauan jo hautonut mielessään. Katson ympärilleni, ja huomaan heti neljä eri diytä, jotka odottavat valmistumistaan :-D Noo, ehkä nekin tästä joskus...